Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit

9.8.2011

30 + 30 synttärit: Marinoidut oliivit ja feta-pastasalaatti

Synttäreillä oli tarjolla myös salaatteja ja marinoituja oliiveja sekä ne piirakat ja munavoi. Oli ihan perus fetasalaattia, meetvursti-pastasalaattia sekä feta-pastasalaattia, johon on ohje alla. Oliivit marinoin itse. En ollut aiemmin marinoinut oliiveja, mutta ne oli niin simppeli tehdä, että taatusti teen toistekin. Lisäksi oli tietty boolia.

Marinoidut oliivit
  • 2 purkkia kalamata-oliiveja
  • n. 2 dl oliiviöljyä
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1 punainen chili
  • 4 valkosipulinkynttä
  • suolaa ja mustapippuria

Valuta oliivit ja kaada ne rasiaan. Kaada päälle oliiviöljyä niin paljon että oliivit peittyvät. Lisää sekaan makuaineet ja sekoita hyvin. Anna oliivien marinoitua vähintään yön yli. Sekoita välillä.


Feta-pastasalaatti

  • 500 g pastaa (farfallea)
  • 1 iso prk aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
  • 1 prk fetajuustokuutioita
  • 1 pieni prk kapriksia
Kastike:
  • 1 dl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
  • 0,25 dl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl sokeria
  • 1 rkl hunajaa
  • suolaa ja mustapippuria

Keitä pasta melkein kypsäksi. Sekoita pastan joukkoon pieneksi silputut tomaatit, feta ja kaprikset. Sekoita kastike eri astiassa ja lisää se salaattiin. Anna vetäytyä jääkaapissa mielellään yön yli.


Mustaherukkabooli
  • 1/6 osa kirkasta viinaa
  • 1/6 osa mustaherukkalikööriä
  • 4/6 osaa Spritea

15.11.2010

Meetvursti-pastasalaatti

Tässäpä ruokaisa ja edullinen salaatti vaikkapa illanistujaisiin tai talkoisiin. Tämän kannattaa antaa maustua ja vetäytyä ainakin muutama tunti, jopa yön yli. Alkuperäinen resepti on Yhteishyvästä. Tämä on tosin hiukan muokattu tuosta alkuperäisestä ohjeesta. Tuo sydänmakaroni on ihan mun lemppari!

Meetvursti-pastasalaatti

  • 3 dl Myllyn Paras keltaista sydänmakaronia
  • 100 g meetvurstia
  • 1 isohko herkkukurkku
  • 1 pss herne-maissi-paprikaa
Kastike
  • 2 dl ranskankermaa
  • makeaa chilikastiketta
  • aromisuolaa, pippuria
  • sinappia
  • ketsuppia
Keitä makaronit ja huuhtele kylmällä vedellä sekä sulata herne-maissi-paprika. Leikkaa meetvursti ohuiksi suikaleiksi ja herkkukurkku pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki ainekset yhteen. Kastiketta varten sekoita ranskankerman joukkoon maun mukaan makeaa chilikastiketta ja muita mausteita. Kastike kannattaa maustaa reilusti, sillä maut laimenevat aika paljon salaatin vetäytyessä.